sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Varjon eläinlääkäri, Skuti, kesä 2011

Menimme Varjon kanssa lääkäriin Skutiin röntgenkuviin selän vuoksi. Varjo oli alkanut ulista mennessään maate. Jo ennen ulinaa oli havaittavissa tärinää maahan ja istumaan mennessä. Tärinää, jossa koko koira jäykistyy ja menee erittäin vaikean näköisesti maate. Köyristelyä olin myös huomannut seistessä, sekä aika ajoin takajalkojen jäykkyyttä ja tärinää myös seistessä.

Eläinlääkäri tutki Varjon ja sitten katsoi ulkona liikkeet takaata ja edestä, ravissa ja kävellen. Ei ongelmia. Sitten piiskahäntä rauhoitettiin ja otettiin kuvia selkärangasta, lonkista ja kyynäristä. Yhteensä kahdeksan röntgenkuvaa mukaanlukien taivutuskuva, jossa koiran pää taivutetaan kaulasta rintaan kiinni ja napataan kuva siitä (Wobbler näkyy joskus taivutuskuvassa). Kuvien tullessa lääkäri kävi ne kaikki läpi kanssani. Missään ei näkynyt mitään. Lonkat ja kyynärätkin olivat hyviä. Lonkat todennäköisesti A/A. Sitten lääkäri tarkisti eturauhasen, jossa ei ollut mitään epänormaalia. Samalla kysyi mitä Varjo syö, koska löysi muutaman hassun luunpalasen kakan seasta. Kerroin, että barffaamme, koska mikään nappula ei sovi ja tietysti barffin terveellisyyden vuoksi. Siihen sain kauheat haukut, että tietysti koira köyristelee ja tärisee, kun on teräviä (?!) luunsiruja suolistossa. Huoh...mitä tuohon nyt voi sanoa mitään.

Sitten otettiin virtsanäyte ja sieltä paljastui sitten virtsaputkentulehdus, joka usein aiheuttaa kipua maaten mennessä. Tärinä ja selän köyristely ei liittynyt virtaputkentulehdukseen. Varjon selkä on kaareva samasta kohtaa kuin vinttikoirilla. Tämäkin oli mielestäni oire. Virtsaputkentulehdus oli vain sattumaa. Saimme siihen tietysti antibiootit. Diagnoosi oli yksikertainen: Skutin lääkärin mielestä tuollainen kaarevaselkäisyys ja köyristely on vain Varjon tapa seistä eikä siis mitenkään outoa. Ihan normaalia kuulemma, että jotkut koirat hakevat sen asennon, jossa on parasta seistä ja Varjolla se nyt vaan on tällainen. Tärinä taas on myös jollain koirilla normaalia. Eli diagnoosi oli se, että sairautta ei ole. Lukuunottamatta virtsaputkentulehdusta. Järkyttävää. Toiste me emme Skutiin mene. Se on varma. Yleensä eläinlääkäriin mennessäon tarkoitu löytää diagnoosi eikä väittää epänormaalia mystistä tärinää ja muita oireita normaaliksi.

Varjo söi antibiootit kuurin loppuun ja lakkasi ulisemasta maahan mennessään. Virtsaputkentulehdus oli voitettu ja kaikki oli hyvin. Seuraavaksi aloin etsimään lääkäriä, joka osaisi diagnosoida selän tärinän ja köyristelyn. Seuraava käynti saman vaivan vuoksi on Eläinlääkäri, Aisti- osassa.

Varjon keuhkoputkentulehdus, syksy 2010

Varjo alkoi oirehtimaan nenän vuotamisella ja apaattisuudellaan arkena illalla. Mietin, että mikä toisella on kun ruoka ei maistunut ja ulos ei halunnut lähteä. Mittasin kuumeen: 40,1 astetta. Heti aloin soittamaan kaikki klinikat läpi missä on vielä aikoja, HETI! En voinut odottaa tai katsoa kuumeen laskua tai nousua. Oli lähdettävä heti, koska kuumetta oli jo noin paljon. Viimein tärppäsi. Espoossa pieneläinklinikalla oli vapaa aika. Kävin ajamassa auton oven eteen ja autoin Varjon varovasti autoon.

Pääsimme klinikalle parissakymmenessä minuutissa. Ajoin mahdollisimman lähelle ovea ettei pikkuinen joudu liian kaukaata kävelemään. Tulimme sisälle todella pieneen odotushuoneeseen jonka tilasta Varjo vei lähes puolet asettumalla makaamaan jalkoihini. Puhtia ei ollut ollenkaan. Poika oli täysin vetämätön. Jo puhelimessa kerroin Varjon oireet ja kerroin kennelyskäepäilyni.

Hoitaja otti meidät sisään ja kysyi rokotuspassia. Eihän meillä sellaista ollut mukana. Hän sanoi kirjoittavansa uuden. Okei, sanoin hieman kummaksuen. Päätin kuitenkin avata hämmästelevä suuni ja kysyä mihin hän rokotuspassia tarvitsee. Samaan aikaan hoitaja kysyi, että annetaanko rabies samaan aikaan. Öööh..nyt oli mennyt jotain sekaisin. Kysyin, että kai hän tietää, että tulimme kennelyskäepäilyn vuoksi. Hän kertoi ajanvarauksen kohdalla lukeneen "kennelyskä", joten hän oli automaattisesti olettanut, että kyse oli siis rokotuksesta. Onneksi tämä asia oikeni ja hän pääsi tekemään tutkimukset.

Varjo oli hieman liian vähän juonut ja todella apaattinen. Päästessämme hoitohuoneeseen lötkähti taas maate. Hengitys rahisi hieman. Verikokeet otettiin. Eläinlääkärikin tuli paikalle. Hän oli samaa mieltä: kennelyskä, mutta joka oli muuttunut jo keuhkoputkentulehdukseksi. Kerroin huoleni koskien keuhkokuumetta, joka helposti tulee keuhkoputkentulehduksesta varsinkin, kun Varjon immuunijärjestelmä oli vielä verenmyrkytyksen jälkeen erittäin heikko, jonka vuoksi todennäköisesti kennelyskänkin sai. Sanoin, että tahdon vahvat, kahdet eri antibiootit. En halunnut alkaa leikkimään pikkuisen hengellä lainkaan. Heti tehokasta hoitoa. Eläinlääkäri oli samaa mieltä ja määräsi hyvät antibiootit. Suositteli myös Viikkiin tehohoitoon menoa, jos Varjon tila huononee.

Valvoin lähes koko yön Varjulini vieressä sohvalla antaen välillä vettä isolla ruiskulla suuhun ja kurkkuun. Ikenien väri oli paljon parempi veden juonnin jälkeen. Mittasin myös kuumetta säännöllisin väliajoin. En pystynyt nukkumaan kuin 10-20 minuutin jaksoissa. Tarkistin joka kerta säpsähtäessäni hereille, että rakkaani hengittää. Yö meni onneksi hyvin.

Aamulla annoin naudan mahaa suoraan suuhun, josta onneksi söi suurimman osan. Sitten lisää vettä. Soitin eläinlääkäriasemalle kertoakseni hyvistä uutisista, että Varjo jo söi vähän ja joi jo vähän itse. Kuumekin oli laskenut. Muutamassa päivässä Varjo oli jo lähes terve. :) Söi loput antibiootit ja kävimme seurantakäynnillä samaisella klinikalla. Kaikki oli hyvin ja tulehdusarvot olivat tällä kertaa normaalit. Kaikki loppui hyvin. :) Olin onnesta soikeana.

Pelkäsin todella paljon, että Varjolle tulee keuhkokuume, josta on todella vaikea selvitytyä. Yleensä kennelyskää ei oteta tarpeeksi vakavasti ja jopa keuhkoputkentulehdukseen annetaan liian heikot antibiootit, jotka ei sitten pure. Tänä aikana sairaus muuttuu pahemmaksi salakavalasti: keuhkokuumeeksi. Eroa ei välttämättä huomaa ja koira saattaa menehtyä siihen nopeasti. Varsinkin, jos immuunijärjestelmä on heikko, niin kuin Varjon tapauksessa. Verenmyrkytyksen jälkeen menee reilu vuosi ennen kuin puolustusmekanismi kehossa taas toimii normaalisti. Tiedän, että mm. yksi tanskandoggi on menehtynyt keuhkokuumeeseen. Senkin vuoksi taisin olla turhan tyly ja vaativa (vai olinko) eläinlääkärille vaatien kovat lääkkeet, ettei keuhkokuumeen mahdollisuutta edes olisi.

Kaikki onneksi loppui hyvin. Sairaudet ja korkeat tulehdusarvot on voitettavissa. Pitää vaan uskoa ja välittää. Niin ja pitää huolta siitä, että eläimesi, paras ystäväsi, karvainen lapsesi saa mahdollisimman parasta hoitoa!